Osaamis- ja tukikeskus (OT)-hanke 2022-2023

Osaamis- ja tukikeskus (OT) on uusi monialaista osaamista yhdistävä verkostomainen tukirakenne. Osaamis- ja tukikeskuksen tehtävänä on tarjota lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskenteleville ammattilaisille tukea ja konsultaatiota kaikkein vaativimmissa erityiskysymyksissä.


OT-keskuksen toiminta pohjautuu ajankohtaiseen tutkimus- ja menetelmätietoon. Sisä-Suomen yhteistyöalueen OT-keskus on yksi viidestä kehitteillä olevasta OT-keskuksesta ja osa STM:n koordinoimaa kansallista osaamis- ja tukikeskusverkostoa.

OT-hanketta toteutetaan Pirkanmaan-, Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueilla eli Sisä-Suomen yhteistyöalueella. OT-hanke on osa psykososiaaliset menetelmät ja tukirakenteet (PsySos)-hankekokonaisuutta. Pikassos toimii OT-hankkeen osatoteuttajana yhdessä SONet BOTNIAn ja TAYS:n kanssa. Hankkeen hallinnointi ja valtionavustus siirtyivät Pirkanmaan hyvinvointialueelle 1.1.2023. Hankkeen aikana tehdään yhteistyötä hyvinvointialuevalmistelun, kehittämistoiminnan ja järjestöjen kanssa.

OT-kehittämisessä

  • Jatkamme aiemmin tehdyn perustamissuunnitelman pohjalta OT-verkostorakenteen suunnittelua ja konkretisoimista Sisä-Suomen yhteistyöalueella.

  • Kartoitamme ja selkeytämme konsultaatioprosesseja erityisen vaativissa monitoimijaisissa (sivistys-, sosiaali- ja terveyspalvelut) asiakastilanteissa

  • Kokoamme vaativien kysymysten asiantuntijoiden verkostoa, jotta ammattilaiset löytävät avun ja tuen yhdestä paikasta.

  • Pilotoimme yhteistoiminta-alueelta nousevien teemojen pohjalta monialaista konsultaatiota vaativissa tilanteissa (esimerkiksi vaativimmat erotilanteet).

  • Toteutamme dialogisia tilaisuuksia, joissa kokoonnutaan kehittämään erityisesti yhteisasiakkuuteen liittyviä kysymyksiä.

  • Kiinnitymme Monni-hankkeen (lastensuojelun monialainen kehittäminen) vaativan sijaishuollon ja erikoissairaanhoidon yhteisasiakkuusmallinnuksen kehittämiseen

 Osaamis- ja tukikeskus (OT)-hankkeen tapahtumat

OT-info 23.11.2023 klo 8.30 -10.00

Sisä-Suomen OT-hanke on loppusuoralla. Tule kuulemaan kehittämisen nostot ja Osaamis-ja tukikeskuskehittämisen tulevaisuuden näkymät.

Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua.  Liity kokoukseen napsauttamalla tästä


30.11.2023 klo 9.30-12.00 OT-hankkeiden päätöswebinaari

Lämpimästi tervetuloa Lasten, nuorten ja perheiden osaamis- ja tukikeskusten (OT) yhteiseen loppuwebinaariin!  Aiheena mm. puheenvuorot STM:stä ja lapsiasiavaltuutetulta sekä OT-hankkeiden tuotoksia. Tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin. Osallistumislinkki julkaistaan myöhemmin tällä sivulla, ennakkoilmoittautumista ei tarvita.

Osallistu tilaisuuteen tästä linkistä: https://stream.sst.fi/cast/kansallinen-ot-keskushankkeiden-loppuseminaari-30-11


Menneet tapahtumat
  • 15.9.2023 klo 12-15 Lastensuojelun asiantuntijuus maahanmuuttajalasten- ja perheiden sosiaalityössä (LAMPE)-hankkeen päätöswebinaari. Sisä-Suomen OT-hanke mukana webinaarissa. 

  • Vaativat erot -webinaari 8.9.2023 tilaisuudessa kuultiin alustuksia ja puheenvuoroja teemasta sekä minkälaista tukea Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla on tarjolla tällä hetkellä vaativiin erotilanteisiin ja/tai huoltoriitoihin liittyen. Lisäksi käytiin yhteistä keskustelua, miten Sisä-Suomen ja hyvinvointialueiden vaativaa erotyötä kehitetään jatkossa. 

  • OT-info: Havaintoja OT-pilotista 8.6.2023 Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan kokemuksia OT-tuki- ja koordinaatiopilotin havaintoja. Tutustu diamateriaaleihin aineistopankissa

  • Sisä-Suomen OT-webinaari 22.5. teemalla Maahanmuuttajaperheiden kanssa tehtävän työn haasteisiin vastaaminen  

  • Vaativat erot-webinaari 21.4.2023 (PERUTTU, tilaisuuden uusi ajankohta 8.9.2023) 

  • OT-info Etelä-Pohjanmaa 30.3.2023

  • OT-info Kanta-Häme 29.3.2023

  • OT-info 16.2.2023 

  •  Kansallinen OT-webinaari 3.2.2023

Täydentävää tukea vaativiin, kompleksisiin ja/tai harvinaisiin tilanteisiin lapsiperhepalveluissa

Sanna Ylistenniemi

Projektikoordinaattori, Osaamis- ja tukikeskus (OT) -hanke
041 311 7341
sanna.ylistenniemi@pikassos.fi

Mimosa Koskimies

Kehittämisasiantuntija, Osaamis- ja tukikeskus (OT) -hanke
041 312 3289
mimosa.koskimies@pikassos.fi

SONet BOTNIA kehittämisasiantuntijoina toimivat Noora Aarnio ja Henna Sapir. Ota rohkeasti yhteyttä ja kehitetään yhdessä merkityksellistä verkostorakennetta lapsille, nuorille ja perheille!