Sosiaalisen kuntoutuksen kansallisilla kahveilla tänään 4.10. teemana etiikka sosiaalisessa kuntoutuksessa. Linjoille saapui yli 110 kuulijaa ja keskustelijaa.
Erikoissuunnittelija Tytti Hytti (Socca) sekä erityisasiantuntija Pekka Karjalainen (THL) johdattelivat päivän aiheeseen tuomalla esiin tulleita eettisiä ristiriitoja ja mahdollisuuksia sosiaalisen kuntoutuksen kentällä.
Rakenteelliset tekijät ja säästäminen näkyvät asiakkaiden hyvinvoinnissa ja palveluissa. Sosiaalinen kuntoutus on usein korvaamassa tai paikkaamassa muita palveluja, ihmisten tuen tarpeet ovat moninaisia eikä palvelujärjestelmä kykene niihin vastaamaan. Miten yhä kasvavat säästöpaineet, ostopalveluista leikkaaminen ja järjestöihin kohdistuvat leikkaukset tulevat näkymään sosiaalisen kuntoutuksen kentällä?
Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat henkilöt jäävät herkästi tuen ja palveluiden ulkopuolelle. Yhä useampi sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaista on huonossa kunnossa ja heillä on pitkäkestoista tuen tarvetta. Sosiaalisenkin kuntoutuksen asiakkailta vaaditaan riittävää toimintakykyä ja motivaatiota, sitoutumista sekä halua suunnata ulospäin – onko tämä realistista?
Ammattilaiset ja esihenkilöt kokevat riittämättömyyttä – palvelun tarvetta on enemmän kun on mahdollisuuksia vastata tarpeisiin. On eettisesti haastavaa pohtia priorisoimista. Mihin priorisointi perustuu? Rakenteelliset tekijät myös estävät asiakkaiden pääsemistä eteenpäin sosiaalisesta kuntoutuksesta. Asiakkaiden tarpeet ovat moninaisia ja työmuotoja on oltava erilaisia – mitä työmuotoja meillä on mahdollisuus ylläpitää ja tarjota, ketä ne palvelevat ja ketä taas eivät?
Sosiaalisen kuntoutuksen tulisi olla helposti saatavaa ja saavutettavaa matalan kynnyksen palvelua – miten tämän teemme, onko tämä mahdollista? Laajat toiminta-alueet lisäävät painetta mm. etäpalveluiden käyttämiseen mutta sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaiden kohdalla etäkuntoutus ei ole aina vaihtoehto.
Luottamussuhde ja kiireetön kohtaaminen ovat sosiaalisessa kuntoutuksessa avaintekjöitä. Onko niihin aikaa? Onko aikaa rakentaa luottamusta? Mahdollistaako palvelujärjestelmämme luottamuksellisen ja pitkäaikaisen suhteen asiakkaan ja työntekijän välillä? Miten ammattilainen voi rajata eettisesti?
Palveluita on kehitetty paljon ja pitkään, hyviä toimintamalleja on kehitetty eri puolilla Suomea. Rakenteellisista epäkohdista, luottamuksesta ja kohtaamisesta, digiosattomuudesta ja nk. paljon palveluja tarvitsevista asiakkaista puhutaan yhä enemmän – näihin asioihin on todellakin havahduttu.
Kehittämispäällikkö Anna Pekkarinen (Pikassos) alusti etiikasta sosiaalisessa kuntoutuksessa. Etiikka sosiaalityössä on samanaikaisesti kaikkialla ja ei missään, sanoi Banks. Etiikka on hyvin arkipäiväistä. Sosiaalialan työssä on perinteisesti korostunut velvollisuusetiikka eli ajatus siitä, että oikein on tehtävä koska se on velvollisuutemme eli meidän on pakko. Riittäkö tämä, onko tämä koko kuva?
Mitä eettinen toiminta sosiaalisessa kuntoutuksessa sitten voisi olla?
- Mahdollisuuksia luottamuksen lunastamiseen ja kahdenkeskiseen toimijuuteen. Tutustumista ja tuttuutta, vastaan tulemista, jatkuvuutta, luottamuksenarvoisuutta, jaettua tietämistä sekä vertaisuutta sopivassa suhteessa ja totuttujen positioiden purkamista. Käytännössä ehkä sitä, ettei asiakkaasta tunnu, että työntekijän pääasiallinen tavoite on päästä hänestä eroon tai ohjata häntä eteenpäin? Sosiaalisen kuntoutuksen ja sen ammattilaisten on myös sitouduttava asiakkaaseen, eikä vain toisinpäin, sekä olla asiakkaan luottamuksen arvoisia.
- Elämänhistorian tulkitseminen eli ymmärrys elämäntilanteesta ja konsensuksen sekä siltojen rakentaminen niin, että tuen tarpeet tulevat nähdyiksi ja ymmärretyiksi olemassa olevassa tilanteessa. Tämä voi tuntua liittolaisuutena – muuta kuin ohi katsotuksi tulemisen kokemuksia.
- Sosiaalisen kuntoutuksen rakenteellisuus eli yhteinen tiedonmuodostus rakenteellisista olosuhteista, sosiaalisten ongelmien taustalla olevien asioiden hahmottaminen ja liittoutuminen asiakkaiden kanssa. Tämä on tasapainoilua sen välillä, että sosiaalisessa kuntoutuksessa tulisi rakentaa luottamusta yhteiskuntaan mutta samalla ottaa yhdessä irtiottoja haavoittavista rakenteista ja käytännöistä. Yhteiskuntaa ei korjata korjaamalla vain yksittäisiä ihmisiä terapian avulla – muutoksen kohteena on oltava koko ympäristö ja yhteiskunta, ei pelkästään yksilö. Käytännössä sosiaalisessa kuntoutuksessa voidaan purkaa totuttuja valtakuvioita sekä pyrkiä sanoittamaan ja muuttamaan epäoikeudenmukaisuutta lisääviä käytäntöjä.
- Herkkyys hallinnan mekanismeille on sitä, ettei tehdä periaatekysymyksiä vaan periaatteesta. Ei tehdä asioista tarpeettomasti vaikeita, ei hallita ja kontrolloida tarpeettomasti. Ammattilaiselta vaaditaan herkkyyttä pysähtyä sen äärelle, miksi teen, kuten teen. Käytännössä tämä voi olla asiakkaan aito kuuleminen siitä, mitä hän kokee tarvitsevansa sekä yhteinen pohdinta siitä, miten tämä mahdollistuisi.
Sosiaalinen kuntoutus on vaativa laji, joka vaatii moraalista rohkeutta. Meidän on puhuttava etiikasta – sillä määrittelemme sekä sisäistä maailmaamme että alaamme. Sosiaalialan työllä on erityinen velvollisuus rakenteellisen työn saralla – meillä on merkittävä rooli toivottomuuteen ajavien rakenteellisten epäkohtien torjujana ja purkajana. Sosiaalisen kuntoutuksen voi nähdä monin tavoin; onko se yksilöjä yhteiskuntaan mukauttavaa työtä vai yhteiskunnan mukauttamista jotta jokaisella yksilöllä olisi parempi elää siinä?
Keskustelussa nousi esiin sosiaalisen kuntoutuksen arvostus ja erilaisuus muualla tehtävään sosiaalialan työhön verrattuna.
Kommenteissa mainittiin toivo ja sosiaalisen kuntoutuksen tavoitteet, jotka voivat olla epärealistisia. Toivo voi olla tavoitteellista ja eteenpäin pyrkivää mutta myös avoimempaa eli ylipäätään uskoa elämään ja tulevaisuuteen. Sosiaalisen kuntoutuksen parissa ei tulisi mennä liikaa tavoitteellisen toivon maailmaan. Onko sosiaalisella kuntoutuksella tulevaisuutta ei-tavoitteellisen toivon ylläpitäjänä? Eli sen toivon, joka on haluttomuutta kuolla tai luottamusta siihen, että seuraava hetki tai päivä kantaa. Sosiaalialan työn ja sosiaalisen kuntoutuksen mahdollisuudet tämänkaltaisen toiveikkuuden ylläpitäjänä on vaarassa, kun pyrimme jatkuvasti saamaan sosiaalialan työn mahtumaan terveydenhuollon määrittämiin prosesseihin. Haemme uskottavuutta sillä, että tavoitteemme ovat konkreettisia kuten terveydenhuollossa on oltava ja palveluprosessimme selkeitä sekä rajattuja, kuten terveydenhuollossakin on.
Soccan väki nosti sosiaalisessa kuntoutuksessa tehtyä mittausta, jonka mukaan sosiaalisen kuntoutuksen yleisin aikaansaama muutos koski myönteistä suhtautumista tulevaisuuteen. Tämä on merkittävä osoitus sosiaalisen kuntoutuksen vaikuttavuudesta. Osataanko tätä arvostaa, onko tällä merkitystä yhteiskunnassamme, joka toivoo nopeita tuloksia ja työllistymistä?
Onko koko sosiaalinen kuntoutus itsessään eettisessä ristiriidassa?
Sosiaalisen kuntoutuksen ammattilaiset toivat esiin pienten tavoitteiden merkityksellisyyttä yksilölle, vaikkei niitä pidettäisiin laajemmin kovin arvokkaina. Myös yleinen ilmapiiri ja se, mitä yhteiskunta pitää ihannekansalaisuutena, herätti pohdintaa. Mitä tulisi tapahtua jotta myös työelämän ulkopuolella olevat ihmiset voitaisiin nähdä yhteiskunnan täysinä jäseninä? Millaista on elää kulttuurisesti poikkeavaa aikuisuutta, ei-ihannekansalaisena, ”Kela-rottana*”? Sosiaalisen kuntoutuksen yksi keskeinen työnsarka on kunnian ja arvokkuuden kokemuksen palauttamisessa! Tästä on myös onnistuneita kokemuksia; sosiaalisen kuntoutuksen keinoin on huomattu voivan vaikuttaa ihmisten näkökulmaan omasta elämästä, arvokkuudesta ja asemasta sekä tukeneen kokemaan vaikuttamisen mahdollisuuksia. Tarvitaan myös keskustelua siitä, onko jokaisen ihmisen oltava ihannekansalainen, haluaako jokainen olla ihannekansalainen ja onko ihmisen oikeus kokea itsensä arvokkaaksi ja hyväksi, vaikkei hän täyttäisi ihannekansalaisen kriteereistä yhtäkään?
Säästöpaineiden vaikutukset ovat konkreettisia myös sosiaalisessa kuntoutuksessa, ilmenee kommenteista. Ostopalvelukielto on saanut aikaan älyttömiä jonoja myös sosiaaliseen kuntoutukseen. Miten voimme säilyttää sosiaalisen kuntoutuksen työnotteen, moraalisen rohkeuden ja laatukriteerien mukaisen toiminnan tässä paineessa? Sosiaalinen kuntoutus on ollut ”hyvällä tavalla erilainen sosiaalipalvelu” ja se on ollut monelle puuttuva palanen – onko sillä tulevaisuutta tämänkaltaisena?
Toisaalta hyvinvointialueuudistus nähtiin mahdollisuutena lisätä tietoa erityisen haavoittuvassa asemassa olevin ihmisten tilanteista. Tiedolla johtaminen, tiedontuotanto, sosiaalityön tutkimus ovat nyt pinnalla – hyödynnetään tätä!
Eettiset dilemmat eivät ole pelkästään ongelma – ne ovat myös loistavaa polttoainetta rakenteelliselle työlle, käytäntöjen (ja maailman) muuttamiselle, työssäjatkamiselle ja -jaksamiselle.