Etsivän ja löytävän sosiaalityön kansallinen foorumi kokoontui tänään toista kertaa, aiheena Stigman eli häpeäleiman purku ja syrjinnän vähentäminen osana etsivää ja löytävää työtä. Teema valikoitui ensimmäisessä foorumissa suoritetun äänestyksen perusteella. Linjoille saapui noin 85 kuulijaa eri puolilta valtakuntaa.
Teija Strand THL:sta kertoi siitä, mitä tarkoitamme stigmalla ja sen purkamisella sekä suosituksista stigman ja syrjinnän vastaisen työn tueksi etsivän ja löytävän työn näkökulmasta. Teija herätteli pohtimaan, millaisia tarinoita ja uskomuksia on läsnä, kun sinä kohtaat ihmisiä.
Häpeäleima eli stigma on taustan, olemuksen, toiminnan tai sairauden vuoksi ihmiseen liitetty kielteinen mielikuva. Stigma ilmenee mm. ennakkoluuloina, syyllistämisenä ja syrjivänä kohteluna. Stigmalla on monia muotoja; rakenteellinen, assosiatiivinen, julkinen tai sisäistetty. Teija sanoitti hyvin sitä, mitä me voimme tavoittaa sillä, että käsittelemme stigmoja ja pyrimme purkamaan niitä: Sosiaalisesti kestävämmän yhteiskunnan.
STM on vuonna 2023 laatinut suosituksia mielenterveyteen, päihdeongelmiin ja riippuvuuteen liittyvän stigman ja syrjinnän tunnistamiseen ja vähentämiseen. Suositukset eivät tosin muutu teoiksi, ellei niitä ole mahdollisuuksia lähteä tosiasiallisesti toimeenpanemaan – asia kuitenkin selvästi kiinnostaa ja käytännön kehittäminenkin on edennyt tällä saralla. Nollasta ei tarvitse aloittaa vaan voimme lähteä katsomaan, mihin olemassa olevaan toimintaan voidaan ottaa osaksi stigman vastainen työ. Teija tuo konkreettisen esimerkin: Jos emme puhuisi vaikeasti tavoitettavista ihmisistä vaan ihmisistä, joiden tarpeisiin olemassa olevat palvelumme eivät vastaa? Lue lisää suosituksista: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/165165
Iida Makkonen Satakunnan Sininauhasta toi kiinnostavaa näkökulmaa päihderiippuvaisiin liitetystä häpeäleimasta: Suurin osa (88 % v. 2023) suomalaisista käyttää alkoholia ja merkittävä osa suomalaisista (28 % v. 2023) ylittää AUDIT-testin alimman riskirajan. Puhuessamme päihteistä emme puhu ”heistä”, puhumme meistä. Häpeäleima estää avun löytämisen tarvitsijansa luo. Meillä on häpeäleimaa ylläpitäviä ja syventäviä rakenteellisia ongelmia: leimaavat palvelut, voimakas yksilökeskeisyys, ongelmia korostava sanasto, hylkäämiset sekä uusien mahdollisuuksien ja anteeksi antamisen vaikeudet. Kokonaan emme voi häpeää poistaa ihmisyydestämme ja yhteisöistämme – se auttaa yksilöä sopeutumaan laumaan. Häpeän purkaminen vaatii oman häpeän löytämistä, myöntämistä ja ymmärtämistä sekä oman häpeän torjumiseksi luotujen hierarkioiden tiedostamista ja niiden tietoista purkamista. Häpeäleiman purku vaatii rohkeutta ja kykyä antaa anteeksi, Iida kiteyttää.
Kehitysvammaisten kokemista ennakkoluuloista puhuivat Piia Nurminen ja Merja Hakala Me Itse ry:stä. Ennakkoluuloja todella on – ne näkyvät lehtiotsikoissa, käytännöissä ja tavoissamme ajatella. Piia kehitysvammaisena ihmisenä kertoi silmiä avaavia esimerkkejä siitä, miten ennakkoluulot ilmenevät kehitysvammaisen henkilön arjessa: vähättelynä, karttamisena, elämää kaventavana kontrollointina, kyseenalaistamisena, tuntematta tuomitsemisena. Kehitysvammaiset kohdataan herkästi yhtenä isona homogeenisena ryhmänä, ei yksilöinä. Piia kertoi myös positiivisista kohtaamisista. Piia toteaa osuvasti: Kaikkein vaarallisin vamma on asennevamma.
Maiju Mikkonen esitteli THL:n stigman purku -verkkokurssia, joka on pian aukeamassa. Verkkokoulun tavoite on tehdä aihetta näkyväksi, edistää toipumista tukevaa orientaatiota sote-palveluissa sekä tukea sote-ammattilaisia heidän työssään. Sisältöä on ollut tuottamassa monipuolinen joukko asiantuntijoita. Verkkokurssi käsittelee mm. stigmatietoisuutta, stigman purkamista, vuorovaikutusosaamista, asiakkaan ja potilaan oikeuksia sekä stigmatietoista kehittämistä. Lisäksi se tarjoaa mahdollisuudet laajempaankin työyhteisöjen ja organisaatioiden arvotyöskentelyyn. Kurssista voi suorittaa itselleen sopivat moduulit tai koko paketin, omassa tahdissa.
Tiina Virnes YSTI ry:stä saapui puhumaan yksinäisyyden stigmasta. Yksinäisyys on yleistä mutta saatujen kokemusten mukaan sitä on vaikeaa sanoittaa eikä siitä ole helppo puhua ns. kylmiltään – havainto on sama esimerkiksi ikääntyneiden ja lasten kohdalla. Yksinäisyyden kokemukseen liittyy häpeää itsestä ja kokemus siitä, että yksinäisyys ikään kuin kuuluu itselle. Se, että on olemassa paikkoja, joissa on muita ihmisiä ja vaihtoehto yksinäiselle olemiselle hiljaisessa kodissa, on tärkeää. Kuten toimintaan osallistuneet ovat kuvanneet, jo tieto siitä, että on paikka mihin mennä, helpottaa yksinäisyyden kokemusta. Tiinan esitys toi hyvin esiin järjestötoiminnan suuren merkityksen yksinäisyyden ja siihen liittyvän stigman vähentäjänä.
Anna Koivukoski Helsingin yliopistolta toi aamupäivään historiallista ja kriittistä näkökulmaa stigmaan. Stigman purkamiseen liittyy olennaisesti politiikassa ja mediassa käytetty retoriikka. Anna tuo esiin, että stigman purkamisen käsitettä käytetään epämääräisesti ja stigma ymmärretään usein kapeasti sen olennaisia ulottuvuuksia sivuuttaen. Anna puhuu käsitekaappauksesta, jossa esimerkiksi puhutaan ihmisoikeuksien edistämisestä, mutta taustalla oleva intressi on muu, kuten taloudellinen säästö. Anna toi hyvin esimerkkien kautta ristiriitaisuuksia retoriikassamme: sanotaan, että mielenterveysongelmat ovat sairauksia muiden joukossa ja samalla kerrotan, miten nähdään vaivaa sen eteen, ettei henkilön mielenterveyden ongelma paljastu muille. Ilmennämmekö stigmaa stigman purkamisen nimissä? Hyvääkin kehitystä tapahtuu.
Kokonaisuudessaan hyväksyttävä normaali on yhteiskunnassamme kapeutunut ja yhä pienemmät arjen epäonnistumiset tai haasteet saavat selityksekseen lääketieteellisen diagnoosin. Tämä Annan nosto siivitti pohtimaan yhteisesti sitä, mistä häpeää tulee koettua; itse diagnoosista vai siitä, että hakee tai saa nk. muotidiagnoosiksi leimatun diagnoosin?
Keskustelussa käsiteltiin rakenteellisen ongelmien tai ominaisuuksien tulemista yksilön ongelmiksi tai omaisuuksiksi. Kulttuurimme esimerkiksi ohjaa yksin pärjäämiseen, mutta yksin selviämisen kääntyessä yksinäisyydeksi ongelma onkin yksilön ominaisuus. Samoin kulttuurimme esimerkiksi ohjaa rahapelaamaan tai käyttämään alkoholia, mutta riippuvuusongelmaksi muodostuessaan pelaaminen tai juominen on yksilön ongelma.
Tilaisuutta ei tallennettu, yksittäisen Sinua erityisesti kiinnostavan puhujan esitystä voi tiedustella os. minka.leino-holm@pikassos.fi.
Etsivän ja löytävän sosiaalityön foorumi kokoontuu jälleen ke 4.12.2024 klo 8.30-11.30, jolloin teemana on kohderyhmäerityinen etsivä ja löytävä työ. Nähdään linjoilla!
Kirj. Minka Leino-Holm, Pikassos