Osaamiskeskukset: Hallitusohjelmaan sosiaalihuollon tutkimus ja kehittäminen

Sosiaalihuollon laatu ja vaikuttavuus edellyttävät tekoja

Tulevalla hallituskaudella tulee turvata ja allokoida valtion toimesta korvamerkittyä resurssia sosiaalihuollon tutkimukseen, kehittämiseen, koulutukseen ja innovaatiotoimintaan (TKKI-toimintaan). Esimerkiksi sosiaalityön tutkimusta rahoitetaan vain 5 miljoonalla eurolla, kun vastaavaa valtion tutkimusrahoitusta kohdentuu terveydenhuoltoon 25 miljoonaa euroa. Epäsuhta valtion tutkimusrahoituksessa (VTR) on merkittävä, toteavat sosiaalialan osaamiskeskukset yhteisessä kannanotossaan.

Sosiaalihuollon asiakkailla on oikeus tutkittuun tietoon perustuviin ja vaikuttaviin palveluihin. Sosiaalihuollon laatu ja vaikuttavuus edellyttävät tekoja. Sote-uudistuksen tavoitteita ei saavuteta, ellei sosiaalihuollon TKKI-toimintaan panosteta samalla tavalla kuin terveydenhuollon vastaavaan toimintaan.

Menestyvä Suomi on sosiaalisesti kestävä

Sosiaalihuollon TKKI-panostukset ovat investointeja ihmisten hyvinvointiin ja kestävään, hyvinvoivaan Suomeen. Sosiaalialan osaamiskeskukset ovat valtakunnallisina lakisääteisinä toimijoina tuoneet merkittävän panoksen sosiaalihuollon kehittymiseen ja tietoperustan vahvistamiseen jo 20 vuoden ajan.

Katso esitykset hallitusohjelmaan taustatietoineen yhteisessä kannanotossa (pdf-tiedosto, sama linkki kuin yllä). Tutustu myös videoon alla, löydät sen myös Youtubesta.

Lisätietoja kannanotosta: Torbjörn Stoor, puheenjohtaja, sosiaalialan osaamiskeskukset
+35840 717 7376, torbjorn.stoor@fskc.fi

Lisätietoa Pikassoksesta: Tuula Tuominen, toimitusjohtaja

 
 
sisään Ajankohtaista
Blogimme
Arkistoi
Tervetuloa uusitulle verkkosivustollemme!