Pikassos järjestää yhteistyössä sosiaalialan osaamiskeskus Soccan kanssa kansallista gerontologisen sosiaalityön foorumia. Kokoonnuimme 19.3. pohtimaan eettisesti komplekseja tilanteita ja ilmiöitä. Foorumi tavoitti 131 osallistujaa ympäri Suomen. Kuulimme foorumissa  johdattelun lisäksi neljä teemaa eri näkökulmista jäsentävää puheenvuoroa.

Mikäli haluat tietoa seuraavasta gerontologisen sosiaalityön foorumista, voit jättää yhteystietosi tänne. 

Satu Ylinen (tutkija, Tampereen yliopisto): Tasapainoilua itsemääräämisoikeuden ja suojelun välillä

Gerontologinen sosiaalityö on erityisasiantuntijuutta vaativa kenttä, jossa työntekijät joutuvat toimimaan eettisesti ja oikeudellisesti komplekseissa tilanteissa. Satu Ylinen systematisoi puheenvuorossaan itsemääräämisoikeuden ja suojelun välistä jännitettä Tyyne Ylisen ja kollegoiden tutkimuksen sekä Netta Keräsen, Inka Jäntin ja Sofia Helovuoren pro gradujen perusteella. 

Satu Ylinen toi esiin, kuinka ikääntyneiden itsemääräämisoikeus ja suojelun tarve ovat jatkuvassa jännitteessä erityisesti siksi, ettei ikääntyneiden kanssa työskentelyssä ole selkeää sääntelyä itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta. Tämä jättää sosiaalityöntekijät harmaalle alueelle, jossa puuttumattomuuden periaate kohtaa käytännön työn juridiseettiset haasteet.

Erityisesti koronapandemia toi esiin Tyyne Ylisen, Vera Ylisen, Satu Ylisen ja Laura Kalliomaa-Puhan tutkimuksessa huolen siitä, millainen on yhteiskunnallinen tila ikääntyneiden asiakkaiden äänille. Sosiaalityöntekijät joutuvat Satu Ylisen mukaan arvioimaan, missä tilanteessa asiakkaan päätöksentekokyky riittää ja milloin on perusteltua puuttua. Netta Keräsen ja Inka Jäntin pro gradu -tutkimukset osoittavat, että päätöksen tekeminen on monin tavoin vaikeaa. Sosiaalityön moraalinen velvollisuus ei pääty asiakkaan kieltäytymiseen, mutta puuttumattomuus on samalla sosiaalityön ydinperiaatteita.

Tilannetta mutkistavat myös omaisten ja muiden viranomaisten toisinaan epärealistiset odotukset. Sosiaalityö ei voi täyttää aukkoja palvelujärjestelmässä, mutta se on avainasemassa tukemassa ikääntyneiden oikeuksia ja turvallisuutta. Jotta gerontologista sosiaalityötä voidaan tehdä eettisesti juridis-eettisesti kestävästi, tarvitaan nykyistä selkeämpää lainsäädäntöä ja vahvempaa asiantuntijuuden tunnustamista.

Ikääntyminen mielletään usein vakiintuneiden elämäntapojen ja tavanomaisten haasteiden vaiheeksi. Palvelujärjestelmä rakentuu pitkälti ajatukselle, että ikääntyneet tarvitsevat tukea muistisairauksiin, fyysiseen raihnaistumiseen ja hoivan tarpeeseen. Gerontologisessa sosiaalityössä kuitenkin kohdataan niitä, joiden elämäntilanteet eivät mahdu tähän kehykseen.

Mia Kannisen mukaan kulttuurisesti epäsovinnaisissa elämäntilanteissa elävät ikääntyneet ovat usein niitä, joiden haasteet yhdistetään nuoruuteen ja keski-ikään. Näitä voivat olla lähisuhdeväkivalta, päihteet, rikostausta, poikkeavat perherakenteet tai omaehtoiset ja normista poikkeavat elämäntavat. Näissä tilanteissa ikääntyminen tuo mukanaan uudenlaisia selviytymisen haasteita, mutta palvelujärjestelmä ei ole rakentunut vastaamaan niihin.

Monet epäsovinnaisessa elämäntilanteessa elävät ikääntyneet eivät tunnista palvelutarvettaan tai eivät halua ottaa vastaan apua. Samalla palvelujärjestelmä tarjoaa pääasiassa tavanomaisia ikääntymiseen liittyvää apua ja tukea. Tämä voi johtaa väliinputoamiseen, palveluviiveisiin ja jopa torjuntaan.

Mia Kannisen esimerkit osoittavat, että sosiaalityöntekijät ovat usein ainoita, jotka ottavat vastuuta näissä tilanteissa. Palvelujärjestelmä ei onnistu systemaattisesti tunnistamaan tilanteiden kompleksisuutta eikä harkintaa voida hyödyntää riittävästi. Kun asiakkaan tuen tarve ei mahdu tavanomaisiin kategorioihin, työskentely voi jäädä hyvin pintapuoliseksi sen sijaan, että hänelle löydettäisiin sopiva tuki.

Ikääntyneitä tukemaan rakennetut palvelut tarvitsevat uudenlaista lähestymistapaa, joka tunnistaa ja tunnustaa, ettei ikääntyminen tapahdu vain yhden kulttuurisen mallitarinan mukaisesti. Palvelujärjestelmän on Kannisen mukaan kyettävä tunnistamaan erilaiset elämäntilanteet ja niihin liittyvät tuen tarpeet ilman, että asiakas joutuu jäämään ilman apua vain siksi, että hänen tilanteensa ei vastaa tavanomaista käsitystä ikääntymisestä.

Puheenvuorossaan Nina Kosunen käsitteli eettisesti haastavia tilanteita erityisesti gerontologisen sosiaalityön kontekstissa keskittyen asiakastyön näkökulmaan. Lähtökohtina hän esitti kysymykset itsemääräämisoikeuden rajoista sekä siitä, miten yhteiskunnan normit ja käsitykset kulttuurisesti hyväksyttävästä normaalista vaikuttavat sosiaalityössä tehtäviin ratkaisuihin. Sosiaalityöntekijä kohtaa usein tilanteita, joissa syntyy ristiriitaa toimenpiteiden ja asiakkaan tai hänen läheistensä toiveiden välillä.

Kosunen toi esiin, että sosiaalityöntekijöillä on paljon hiljaista tietoa, jota ei hyödynnetä riittävästi. Tämän tiedon näkyväksi tekeminen ja esille tuominen on hänen mukaansa keskeistä, jotta se voi vaikuttaa hyvinvointialueiden toimintaan. Vaikka sosiaalihuoltolaki velvoittaa rakenteelliseen työhön, se voi helposti jäädä epämääräiseksi ja vaikeasti hahmotettavaksi. Siksi tarvitaan tietynlaista orientaatiota ja näkökulmaa, rakenteellisia silmälaseja, joiden avulla ympäröivää yhteiskuntaa voi tarkastella. 

Nina toi esiin, että rakenteita on monenlaisia: lainsäädäntö, kansalliset ohjeistukset ja suositukset, organisaatioiden eri tasot sekä itse asiakastyö. Kun rakenteet ja niissä ilmenevät ongelmat tunnistetaan, voidaan keskittyä vaikuttamaan rajattuihin osa-alueisiin. Vaikuttaminen ei edellytä toimintaa kaikilla tasoilla, vaan jokainen voi toimia itselleen luontevalla tasolla. Rakenteellinen sosiaalityö tarjoaa mahdollisuuden auttaa useampia ihmisiä samanaikaisesti. Siinä missä perinteinen asiakastyö keskittyy yksilöihin, rakenteista käsin lähtevä työ tuottaa ratkaisuja yhteisöjen ja laajempien ihmisryhmien hyväksi. Lisäksi se auttaa tunnistamaan yksilöiden kokemusten takana vaikuttavia laajempia yhteiskunnallisia rakenteita.

Nina nosti esiin myös konkreettisia tilanteita ja ratkaisuja eettisesti haastavien asiakastilanteiden käsittelyyn. Tavoitteena on löytää kuhunkin tilanteeseen sopiva toimintatapa. Hänen mukaansa keinot vaihtelevat tilanteen mukaan. Eettisesti haastavat tilanteet nähdään mahdollisuutena kehittää ja toteuttaa rakenteellista sosiaalityötä. Esimerkiksi sosiaalinen raportointi auttaa tunnistamaan ja nostamaan esiin epäkohtia, jotka muutoin saattaisivat jäädä piiloon. Toistuvista ilmiöistä kertyy tietoa, jonka avulla voidaan pyrkiä pysyviin parannuksiin.

Lopuksi Nina korosti, että jokaisen on tärkeää löytää itselleen luonteva tapa vaikuttaa. Jollekin voi olla mielekästä toimia poliittisessa kentässä, toiselle mielipidekirjoitusten kirjoittaminen on luontevampi keino. Tärkeintä on tuoda epäkohdat näkyville ja laajempaan tietoisuuteen, jotta ne eivät jäisi vain työyhteisön sisäiseksi tiedoksi.

Inka Jäntti ja Sofia Helovuori jäsentelivät sosiaalityön eettisen työskentelyn näkökulmia. Erityisesti eettiset dilemmat nousivat esiin merkittävänä kuormitustekijänä sosiaalityön arjessa, sillä ne vaativat työntekijöiltä jatkuvaa pohdintaa, päätöksentekoa ja itsereflektointia.

Inka Jäntti ja Sofia Helovuori jäsentelivät Sarah Banksin etiikkatyön käsitettä gerontologisen sosiaalityön kontekstissa. Etiikkatyö tarjoaa uudenlaisen lähestymistavan sosiaalityön etiikkaan. Perinteisesti sosiaalityötä on hallinnut periaatepohjainen etiikka, jossa painotetaan ammattieettisten periaatteiden noudattamista ja ammatillisen etiikan erillisyyttä henkilökohtaisesta etiikasta. Banksin mukaan etiikkatyö pyrkii kuitenkin laajentamaan näkökulmaa niin, että huomioon otetaan myös sosiaaliset, poliittiset ja kulttuuriset kontekstit, joissa työtä tehdään. Etiikkatyö tarkoittaa aktiivista eettistä toimijuutta, jossa ammattilaiset pohtivat eettisiä tilanteita ja reflektoivat niitä eri toimintaympäristöissä. Tavoitteena on löytää oikeudenmukaisia ratkaisuja sekä perustella ja oikeuttaa oma toiminta eettisesti. Tällainen lähestymistapa vahvistaa sosiaalityöntekijän moraalista toimijuutta ja ammatti-identiteettiä käytännön työssä.

Banks on jäsentänyt etiikkatyötä monitasoiseksi kokonaisuudeksi, joka rakentuu seitsemästä osa-alueesta:

1. Kehystystyö – miten eettisesti sensitiiviset tilanteet kehystetään eli ymmärretään ja esitetään.

2. Roolityö – millaisia rooleja ja positioita työntekijät ottavat eri tilanteissa.

3. Tunnetyö – mitä tunteita eettiset tilanteet herättävät ja miten tunteita käsitellään tai tuodaan esiin.

4. Identiteettityö – millaisia ammatillisia ja moraalisia identiteettejä työntekijät omaksuvat, miten eettistä ammattilaisuutta rakennetaan.

5. Perustelutyö – miten eettisiä tilanteita pohditaan ja moraalisesti perustellaan.

6. Suhdetyö – millaisia suhteita rakennetaan asiakkaisiin, kollegoihin ja muihin toimijoihin, ja miten näitä suhteita hoidetaan.

7. Performanssityö – miten etiikkaa tuodaan näkyväksi eli miten eettisiä arvoja ja ratkaisuja ilmaistaan toiminnassa.

Kokonaisvaltainen lähestymistapa tarjoaa työntekijöille välineitä kohdata arjen eettisiä haasteita ja kehittää ammatillista reflektiota jatkuvasti muuttuvissa ja vaativissa työolosuhteissa.

Esityksessään Inka ja Sofia jäsensivät kehystystyön merkitystä esimerkkitapauksen avulla. Tapausesimerkin kautta puhuttiin myös roolityöstä, jossa sosiaalityöntekijän rooli korostui epätasa-arvoisten käytäntöjen puolestapuhujana. Sosiaalityöntekijä esiintyi tilanteessa eräänlaisena kriitikkona, joka nosti esiin asiakkaan kokemuksia ja ääntä tuoden näkyväksi rakenteellisia epäkohtia. Tässä roolissa sosiaalityöntekijä toimi tiedon jakajana, mutta samalla säilytti puolueettomuuden, mikä on keskeistä eettisessä toiminnassa.

Puheenvuoron lopuksi Inka ja Sofia korostivat, että etiikkatyön käsite konkretisoi, kuinka tärkeää sosiaalityössä on vahva eettinen asiantuntijuus ja laaja osaaminen. Eettinen pohdinta ei rajoitu yksittäisiin asiakastilanteisiin, vaan mahdollistaa myös rakenteellisten ja kriittisten kysymysten tarkastelun, mikä on olennaista sosiaalityön yhteiskunnallisessa tehtävässä. Lopuksi puhujat kehottivat pysähtymään oman työn äärelle ja pohtimaan eettisiä kysymyksiä sekä yksin että yhdessä kollegojen kanssa. Yhteinen keskustelu ja reflektio tukevat eettisten haasteiden käsittelyä ja vahvistavat ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien toteutumista sosiaalityön arjessa.