Tänään Muutokseen pyrkivä sosiaalityö -sarjassa aiheena IHANNEKANSALAISUUS 2020-LUVULLA. Alustamassa sosiaalityöntekijä Marianna Turunen ja sosiaalityön tutkija ja sosiaalityöntekijä Sami Ylistö.
Marianna totesi, ettei aihetta voi käsitellä lähestymättä sitä vallitsevaa yhteiskunnallista ilmapiiriä. Koventuneet asenteet, paineet ja säästöt, sosiaalityön profession kriisi sekä monet muutokset sosiaaliturvaan vaikuttavat sosiaalipalveluiden asiakkaiden ja muiden erityisen haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tilanteisiin. Asiakkaat tuovat itsekin esiin vakavaa huolta muutoksista ja niiden vaikutuksista heidän arkeensa.
Marianna haastoi pohtimaan sanoja, jotka kuvaavat omasta mielestä ihannekansalaista. Mariannan lukemien tekstien perusteella ihannekansalainen 2020-luvulla on hyvä veronmaksaja, etuajassa valmistuva, armeijan käyvä, kaunis ja liikunnallinen, perheellinen ja naimisissa, vastuullinen ja itseään kehittävä, tehokas, kouluttautunut, kova tekemään töitä, terve ja hyvinvoiva, uralla etenevä ja taloudellisesti toimeentuleva.
Miltä tuntuu ihmisestä, joka ei täytä näitä kriteerejä? Aika harva täyttää koko kriteeristöä. Millaista on elää tässä yhteiskunnassa, ellei täytä yhtäkään näistä kriteereistä?
Marianna mainitsi puheenvuorossaan sosiaalisen median ja sen vaikutukset erityisesti nuoriin, jatkuva kehittymisen vaatimus työelämässä ja sen ulkopuolella, työuupumuksen syyt ja seuraukset sekä kovien odotusten ja niiden täyttämisessä epäonnistumisen herättämät tunteet.
Sosiaalityössä (erit. virkasosiaalityössä) on omat prosessinsa, tehtävänsä ja tavoitteensa sekä käytäntönsä. Miten sosiaalityö ja sosiaalityön ammattilainen sitten voi toimia tilanteessa, jossa mikään tarjolla oleva toimenpide ei asiakkaan mielestä ole hänelle sopiva? Vai onko tehtävämme lähteä joko lempeästi tai tiukemmin patistamaan asiakasta kohti jotakin? Aina ei ole helppoa löytää asiakkaan tarpeisiin vastaavia palveluja – miten hoidamme tilanteen niin, ettei asiakas koe, ettei ole edes sosiaalityölle sopiva ihminen? Nämä tilanteet vaativat hienotunteisuutta, pysähtymistä hetkeen sekä oman ilmaisun ja sanojen punnitsemista, joilla voidaan vaikeassakin tilanteessa tukea ihmisen itsetuntoa ja -arvostusta.
Marianna kannustaa totuttujen toimintatapojen haastamisen. ”Meiltä soitetaan kaksi kertaa, sitten todetaan, ettei tavoiteta asiakasta.” Voisiko asiakkaalle laittaa tekstiviestin? Voisiko asiakkuutta hoitaa ajan kanssakin lähinnä tekstiviestein? Voisiko asiakkaalle antaa aikaa todeta meidän olevan luottamuksen arvoisia, ihan hyviä tyyppejä?
Kenellä on oikeus määritellä hyvä elämä?
Me voimme sosiaallityössä keskittyä asiakkaan itsetunnon kasvattamiseen pienillä teioilla ja pieniä onnistumisia mahdollistamalla. Me voimme tukea asiakkaan armollisuutta itseään kohtaan kohtaamalla hänet kunnioittavasti. Me voimme tunnistaa asiakkaan kanssa yhdessä muutoksen mahdollisuuksia ja tätä kautta mahdollistaa asiakkaan itsetunnon ja toimijuuden kokemuksen vahvistumisen. Ottamalla asiakkaat mukaan palveluiden kehittämiseen voimme saada aikaan heidän tarpeisiinsa paremmin vastaavia kokonaisuuksia. Rakenteellisen sosiaalityön avulla voimme edistää asiakkaidemme yhteiskunnallista asemaa.
Tutkija, YTT ja aikuissosiaalityössäkin toiminut sosiaalityöntekijä Sami Ylistö puhui poliittisesta ihannekansalaisuudesta. Poliittinen ilmapiirimme on uusliberalistinen, ja uusliberalistinen ihannekansalainen on vapaa ja vastuullinen. Nämä tarkoittavat aktiivisuutta, oikeiden valintojen tekemistä sekä itsensä elättämistä. Uusliberalistisella ihannekansalaisuudella on myös kääntöpuolensa; työttömyys tulkitaan työhalukkuuden tai -moraalin puutteeksi, mikä on yksinkertaistettu ja epärealistinen selitys. Sekä poliittisessa että julkisessa keskustelussa on työttömiä moralisoivaa ja syyllistävää puhetta, ”keppiä ja porkkanaa”. Tavoitteena on, että työttömät siirtyisivät palkkatyöhön. Tämä ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista – erityisesti pitkäaikaistyöttömät eivät helposti täytä työnantajien rekrytointivaatimuksia ja ylipäätään työelämän kohtuuttomiakin suoritusvaatimuksia. Pitkäaikaistyöttömien keskeinen ongelma ei ole puuttuva työhalukkuus vaan se, että he eivät kelpaa töihin, Sami Ylistö toteaa.
Aikuissosiaalityöhön kohdistuu kasvavia odotuksia asiakkaiden aktivoimisesta työmarkkinoille. On kuitenkin todettu, että merkittävä osa pitkäaikaistyöttömistä on käytännössä työkyvyttömiä – kenen etu tämä on? Toki on myös todettu olevan työllistämistoimenpiteistä hyötyviä asiakkaita.
Ihannekansalaisuus näyttäytyy sosiaalityössä hyvin erilaisena kuin politiikassa tai elinkeinoelämässä. Sosiaalityön tavoite on ihmisen itsenäinen suoriutuminen arjesta – onko itsenäisesti arjestaan suoriutuva ihminen siis sosiaalityön ihannekansalainen? Tämä määritelmä ei tosin kata eikä huomioi kaikkia sosiaalipalveluiden asiakkaita, onko itsenäinen suoriutuminen oikeastaan lopulta tavoiteltava tila?
Keskustelussa pohdittiin osallisuuden käsitettä. Osallisuuden käsite on kaksiteräinen miekka. Ellei sitä pysähdy kriittisestikin pohtimaan, siitä voi tulla pakotettua tai sillä voidaan ohittaa perustarpeita, se voi typistyä sosiaalihuollon tavoitteeksi. Monelta osin se on kuitenkin mahdollisuus ja mahdollistaja, hyvä menetelmä ja tavoitekin.
Kirj. Minka LH