Erityisen tuen tarve sosiaalihuollossa Länsi-Suomen yhteistoiminta-alueella -tilaisuus veti linjoille lähes 200 kuulijaa Varsinais-Suomen, Pohjanmaan, Satakunnan sekä Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueilta. Tallenne: https://youtu.be/mvo2fj8jirI?feature=shared
Ville Santalahti avasi tilaisuuden avaamalla tilaisuuden taustoja; aiheeseen liittyy vaihtelevia laintulkintoja ja käytäntöjä eri puolilla maata. Sosiaalihuollon priorisointikeskustelu on nostanut ETT:n uudella tavalla pinnalle.
Muutoskoordinaattori Niina Kuusinen Satakunnan hyvinvointialueelta avasi puheenvuorossaan Erityisen tuen tarve Satakunnassa -selvityksessä (2023) tehtyjä havaintoja. Erityisen tuen tarvitsijan status ei ole samantekevä! Erityistä tukea tarvitsevan asiakkaan tunnistamisen tueksi toivottiin sekä selvityksen vastauksissa että tilaisuudessa kuullussa kommentissa työkaluja ja menetelmiä. Satakunnassa saatujen tulosten mukaan yleisimmät erityisen tuen tarpeen taustalla olevat tekijät olivat ammattilaisten arvion mukaan psyykkinen vamma tai sairaus, päihteiden ongelmakäyttö, asiakkaan kykenemättömyys hakea tai saada palveluja sekä köyhyys tai velkaantuminen. Niina kannusti ammattilaisia luottamaan omaan arviointiosaamiseen ja muistutti että mikäli tarkka ETT-kriteeristö olisi tehtävissä, sellainen olisi olemassa. Yhteinen keskustelu ja avoin pohdinta on tärkeässä asemassa, jotta ETT:n määrittely kirkastuu.
Kehittäjäsosiaalityöntekijä Maria Lindvall Pohjanmaan hyvinvointialueelta nosti keskustelun kiinnostavan pointin lapsen erityisen tuen tarpeesta: sosiaalihuoltolaki lähestyy asiaa sekä lapsen palveluiden saamisen että hänen kasvuolosuhteidensa ja käyttäytymisensä kautta. Erityisen tuen tarpeen ja lastensuojelun tarpeen välisen rajan hahmottaminen ei aina käytännössä ole helppoa. Maria peräänkuuluttaa sitä, että ETT-statusta perusteltaisiin avoimemmin; miksi tämä lapsi on erityisen tuen tarpeessa? Aina perustelut eivät tosiasiallisesti liity lapseen tai hänen tilanteeseensa vaan rakenteisiin sekä käytäntöihin – lapsi on määriteltävä olemaan ETT jotta hän voi saada sosiaalityöntekijän tukea tai tiettyä tarvitsemaansa palvelua. Maria puhui yksilöllisen harkinnan puolesta sekä sen puolesta, että sosiaalityö kuuluu myös muille kuin pelkästään ETT-asiakkaille. Kommenteissa käsiteltiin sosiaalityön arkea alati kasvavissa säästämisen paineissa.
Tutkijasosiaalityöntekijä Johanna Alatalo Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueelta toi terveisiä aikuissosiaalityön tiimiltä. On haastavaa, kun erityisen tuen tarvetta on arvioitava jatkuvasti, koko asiakkuuden kaikissa vaiheissa. Kysymyksiä ovat aikuissosiaalityön ammattilaisten arjessa herättäneet ETT:n määrittelemisen tasapuolisuus, erityisen tuen tarpeen asiakkaille suunnatut palvelut, tiedon kirjaaminen sekä se, mitä ETT-status käytännössä tarkoittaa asiakkaalle. Aikuissosiaalityön erityisen tuen tarpeen asiakkaita kuvattiin väliinputoajina. Yleistä on asumisen vaikeudet tai asunnottomuus, muistin ongelmat, riippuvuusongelmat ja muut terveysongelmat, luottamuksen puute palveluihin, työkyvyttömyys, toivottomuus, yksinäisyys sekä se, että palveluja on paljon mutta ne eivät vastaa henkilön todellisiin tarpeisiin tai eivät istu yhteen. Johannan puheenvuorossa ja kommenteissa käytiin pohdintaa siitä, mitä on erityistä tukea antava sosiaalityö: palveluiden yhteensovittamista ja asiakkaan saattamista palveluiden piiriin, monimutkaisen palvelukokonaisuuden hahmottamista, monialaista verkostotyötä, kiinnipitämistä, periksiantamatonta ja sinnikästä sosiaalityötä. Onko aikuissosiaalityön osalta helpompi määritellä sitä, kuka _ei_ ole erityisen tuen tarpeessa?
Gerontologisen sosiaalityön päällikkö Pinja Aaltonen puhui erityisestä tuesta iäkkäiden palveluissa. Asiaan liittyvä lainsäädäntö vaatii ikääntyneiden osalta erityistarkastelua sekä -tulkintaa. Sen arvioiminen, mikä on nk. iän tuomaa toimintakyvyn muutosta ja mikä muuta tuen tarvetta, on haastavaa. Iäkkäiden palveluissa erityisen tuen tarpeen tunnistamiseksi on olemassa erilaisia työkaluja, joita voi hyödyntää työn arjessa. Iäkkäiden erityisen tuen tarpeen taustalla on havaittu olevan mm. kaltoinkohtelua ja väkivaltaa, mielenterveys- ja riippuvuusongelmia, kodin vaikea tilanne, läheisverkoston puute, asumisen ongelmia tai asunnottomuutta, ongelmia palveluiden saamisessa tai vastaanottamisessa, talousongelmia ja velkaantumista, vaikeita perhetilanteita. Tarpeet ovat moninaisia ja sosiaalityön tai minkään muunkaan palvelun on käytännössä mahdotonta vastata niihin yksin – moniammatillinen yhteistyö on välttämätöntä. Sosiaalityöllä on myös olennainen rooli erityisen tuen tarpeessa olevien ikääntyneiden näkökulman esillä pitämisessä keskusteluissa, muistuttaa Pinja. Ikääntyneet herkästi luokitellaan varsin yhtenäiseksi ryhmäksi, jota tarkastellaan pelkästään olemassa olevien palveluiden ja hoivan näkökulmasta.
Erityisasiantuntija Aila Puustinen-Koronen Hyvilistä kertoi Hyvilin neuvontapalveluun tulevista teemaan liittyvistä kysymyksistä. Vammaisten lasten, jälkihuollon asiakkaiden, muistisairaiden tai psyykkisesti sairastavien aikuisten lasten erityisen tuen tarve on ainakin herättänyt kysymyksiä. Asiakasryhmittäinen kategorisointi ei ole mahdollista vaan aina tarvitaan ammatillista kokonaistilanteen harkintaa. Omatyöntekijää koskeva sääntelyn sanamuoto on sellainen, ettei se edellytä, että omatyöntekijä olisi sosiaalityöntekijä, Aila muistutti. Vähintään työparina toki pitäisi olla sosiaalityöntekijä. Sanamuotoilun taustalla on raha; sosiaalityöntekijöiden lisäämiseksi tai perhesosiaalityön vahvistamiselle ei ollut rahoitusta. Erityinen tuki on poistumassa perusopetuslaista – tulisiko sosiaalihuoltolain seurata tätä esimerkkiä? Mikä olisi muu sopivampi käsite? Aila nostaa esiin sen, kuinka lainsäädännöstä on tullut niin monimutkaista, että yhä enemmän aikaa menee työn arjessa lain tulkitsemiseen ja soveltamisen pohtimiseen.
Lakimies Anna Nyrhinen Varsinais-Suomen hyvinvointialueelta avasi lainsäädäntöä ja sen tulkintaa. Erityistä tukea tarvitsevaa henkilöä on autettava palveluiden hakemisessa ja käsite liittyykin pitkälti palveluiden hakemiseen ja saamiseen aikuisten osalta – lasten osalta on huomioitava myös lapsen kasvuolosuhteet. Erityisen tuen tarpeen arviointi on tehtävä palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä (SHL 37 §). Anna tuo keskusteluun uuden näkökulman: asiakkaan oma näkemys hänen erityisen tuen tarpeestaan ja asiakkaan itsemääräämisoikeus statukseen liittyen. Annakin peränkuuluttaa erityisen tuen tarpeen määrittelemisen perustelemista – tämä auttaa hahmottamaan ETT:n taustalla olevia tekijöitä sekä näkemään tilanteessa kenties tapahtuvia muutoksia. Onko vakavaa, jos erityisen tuen tarpeen arvioi väärin? No, aina voi tehdä uuden arvion ja laatia uuden suunnitelman sen perusteella.
Sosiaalityöntekijän rooli herätti keskustelua. Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden palvelutarpeen arvioinnin tekemisestä vastaa virkasuhteessa oleva sosiaalityöntekijä. Erityistä tukea tarvitsevan lapsen tai muun erityistä tukea tarvitsevan henkilön omatyöntekijän tai hänen kanssaan asiakastyötä tekevän työntekijän on oltava sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa tarkoitettu sosiaalityöntekijä ja tehtävä on hoidettava virkasuhteessa. Sosiaalihuoltolaki säätää, että omatyöntekijän kanssa asiakastyötä tekevän virkasuhteessa olevan sosiaalityöntekijän on tehtävä päätös niistä sosiaalipalveluista, joilla yhdessä turvataan 12 ja 13 §:n mukaisesti erityistä tukea tarvitsevan lapsen tai erityistä tukea tarvitsevan muun asiakkaan välttämätön huolenpito ja toimeentulo sekä terveys ja kehitys, jos menettely on asiakkaan edun mukainen. Anna kuitenkin muistutti, ettei sosiaalityöntekijä itsessään ole autuaaksi tekevä välttämättä tee autuaaksi vaan tilanteisiin liittyy monia muitakin ammattilaisia. Sosiaalityöntekijän, sosiaaliohjaajan ja muidenkin ammattilaisten oikeaa paikkaa kussakin prosessissa kannattaa työstää yhdessä. Kun tehdään yhdessä ja yhteistyössä, ei mennä todennäköisesti pahasti metsään. Metsään mennään, jos aletaan luomaan poissulkevia tiukkoja kriteereitä siitä, kuka on erityisen tuen tarpeessa ja kuka ei.