Lapsi oli otettu huostaan ja sijoitettu vastoin tahtoaan kodin ulkopuolelle pienryhmäkotiin. Kantelija oli pyytänyt päätöstä yhteydenpidon rajoituksesta. Sitä ei sosiaaliviranomaisen mukaan oltu tehty, koska sosiaalitoimen näkökulmasta siihen ei ollut perusteita. Sosiaaliviranomaisen mukaan puheluiden osalta ei voida katsoa, että kyseessä olisi varsinainen rajoittamistoimenpide, koska puhelujen määrä viikottain oli kuitenkin kohtuullinen. Kantelija kiinnitti huomiota myös yhteydenpidon rajoittamista koskevan päätöksen pitkään odotusaikaan.

Apulaisoikeusasiamies katsoi, että lapsen oikeutta pitää yhteyttä läheisiinsä puhelimitse oli rajattu. Asiasta oli sopineet kaupungin sosiaalityöntekijä ja pienryhmäkodin työntekijä, eikä asiasta oltu sovittu lapselle tehtävässä asiakassuunnitelmassa. Puheluiden rajaamisesta täytyy tehdä päätös silloin kun lapsen oikeutta pitää yhteyttä läheisiinsä on tosiasiallisesti rajattu. Lisäksi hän totesi, että asian käsittelyajan viivytyksettömyyttä arvioitaessa  on otettava huomioon asian merkitys asianosaisille. Hän katsoi, että rajoittamispäätöksen tekeminen oli viivästynyt kohtuuttomasti (yli kolme kuukautta). Viranomaisen tulee ratkaista lapsen etuun liittyvät asiat viivytyksettä. (20.12.2010)