Kantelija kertoi, että hänen lapsensa liikkumisvapautta oli lastenkodissa rajoitettu ilman, että asiasta olisi tehty asianmukaista päätöstä. Lisäksi kantelija arvosteli lastenkodin käytäntöjä  lapsen käyttövarojen maksamisessa ja käytön seurannassa.

Apulaisoikeusasiamies totesi, että lastensuojelulain mukaisten rajoitustoimenpiteiden keskeisenä tarkoituksena on varmistaa huostaanoton tarkoituksen toteutuminen taikka lapsen, toisen henkilön tai omaisuuden suojaaminen. Laitoksessa lapseen saa kohdistaa rajoitustoimenpiteitä vain siinä määrin kuin huostaanoton tarkoituksen toteuttaminen, lapsen oma toisen henkilön terveys tai turvallisuus välttämättä vaatii.  Rajoitusten käyttäminen rangaistuksena on aina kielletty.  Rajoituksen on toteutettava mahdollisimman hienovaraisesti lapsen ihmisarvoa kunnioittavalla tavalla ja lapsen perusoikeudet turvaavalla tavalla.

Rajoitusten käyttämisessä on tehtävä ero rajojen asettamisessa lapsille, jolloin kyse on kasvatuksellisten keinojen käyttämisestä.  Ero tällaisten hyväksyttävien rajojen asettamisen ja toisaalta lapsen perusoikeuksien rajoittamisen välillä ei ole kuitenkaan aina selkeä.  kasvatuksellisilla rajoilla ei kuitenkaan puututa lapsen perusoikeuksiin, vaan kysymys on lapsen päivittäisen hoidon ja huolenpidon järjestämisestä ja lapsen kasvun ja kehityksen tukemisesta. Hyväksyttävien kasvatukseen  kuuluvien sääntöjen tulee olla suhteellisuusperiaatteen huomioivia ja sen edellyttämien rajojen piirissä pysyviä.

Saadun selvityksen perusteella apulaisoikeusasiamies totesi, että vaikka liikkumisvapauden kohdalla näyttää olleen kyse kasvatuksellisesta toimenpiteestä, johon rajoitustoimenpidettä koskeva säännös ei olisi tullut sovellettavaksi, kohdistui työntekijän ratkaisu rajoittaa lapsen liikkumisvapautta sillä tavoin lapsen ja kantelijan oikeuksiin. Sen vuoksi apulaisoikeusasiamies arvioi, että kantelijan ja hänen lapsensa oikeusturvaa olisi toteuttanut paremmin menettely, jossa lastenkodin toimivaltainen työntekijä olisi tehnyt liikkumisvapauden rajoittamista koskeneen kirjallisen päätöksen siten kuin lastensuojelulaissa säädetään.

Apulaisoikeusasiamies totesi myös, että yhteydenpidon rajoittamisen voi täyttää sellainen menettely, jossa lastensuojelulaitos yleisesti omien sääntöjensä perusteella on määrännyt, etteivät sijoitetut lapset saa käyttää laitoksessa sijoitettuna ollessaan omassa käytössään olevaa matkapuhelinta.  Hyväksyttäviin kasvatuksellisiin rajoituksiin kuuluvia puhelimen käyttöön liittyviä rajoituksia voidaan antaa esimerkiksi aikoina, jolloin lapsi käy koulua, lukee läksyjä, osallistuu laitoksen ohjattuun toimintaan tai esimerkiksi yhteisissä juhlissa tai ruokailutilanteissa.  Kysymys on apulaisoikeusasiamiehen mukaan tällöin tavanomaisista kasvatukseen tai hyvien tapojen omaksumiseen ja opetteluun liittyvistä käyttäytymissäännöistä.

Käyttövarojen osalta lastenkodin käytäntönä oli, ettei käyttövaroja maksettu karkumatkan ajalta. Apulaisoikeusasiamies totesi, että lastensuojelulain säännökset eivät oikeuta maksettavaksi tulevien käyttövarojen vähentämiseen karkumatkan tai muiden lapsen laitoksesta poissaolojen ajalta. (Koko ratkaisu dnro 2777/4/12 on annettu 6.11.2013).