Kansa-koulu 5

Valtakunnalliset Kansa-koulu-hankkeet ovat vahvistaneet sosiaalihuollon kirjaamisosaamista jo vuodesta 2015. Sosiaalialan osaamiskeskusten yhteistyöllä toteutetuissa hankkeissa on vuosien varrella tarjottu lukuisille organisaatioille tukea kirjaamisosaamisen kehittämiseen ja valmennettu tuhansia sosiaalialan kirjaamisasiantuntijoita työyhteisöihin ympäri Suomea.

Vuoden 2023 alussa käynnistyi järjestyksessään viides Kansa-koulu-hanke, jonka toiminta-aika jatkui 31.3.2024 saakka. Hankkeen tavoitteena oli edistää sosiaalihuollon kirjaamisen kehittämisrakenteiden muodostumista yhteistyössä kansallisten toimijoiden ja hyvinvointialueiden kanssa. Lisätietoa hankkeen etenemisestä saat osoitteesta www.kirjaamisfoorumi.fi

Hankkeen toiminta jakautui kahteen työpakettiin. Työtä tehtiin sekä kansallisella, alueellisella että paikallisella hyvinvointialuetasolla.

  • Luotiin pysyviä kansallisia toimintamalleja kirjaamisen kehittämiseen.

  • Jalkautettiin kansallisia kirjaamisen ohjeita ja määräyksiä. Hyvinvointialueille muodostui kirjaamisen kehittämisen rakenteita sekä kehittämistä ja oppimista tukevia verkostoja.

Pikassoksen alueella Kansa-koulun aluekoordinaattorina toimi Anni Kuhalainen. Yhteistyötä tehtiin Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Satakunnan hyvinvointialueiden kanssa pääosin paikallisten kirjaamiskoordinaattorien ja muiden sosiaalihuollon kirjaamisen kehittämistä edistävien avainhenkilöiden kautta.

Hankkeelle on myönnetty ajalle 1.5.-31.12.2024 jatkorahoitus (Kansa-koulu 6), jonka suunnitelma sisältää:

  1. sosiaalihuollon kirjaamisen peruskurssin toteuttamisen, julkaisun ja pilotoinnin digitaalisessa koulutusympäristössä.
  2. Kansa-koulun toimintamallien ja materiaalien tunnistamisen, arvioinnin ja yhdistämisen soveltuvin osin osaksi kansallista kirjaamisen tukea.

Kansa-koulu 6 -hankesuunnitelma ei sisällä esim. kirjaamisasiantuntijavalmennuksia tai aluetyötä. Osaamiskeskuksista Vasso, Socca, Pikassos ja ISO ovat tämän valtakunnallisen hankkeen toteutuksessa mukana.

Anni Kuhalainen


Kehityspäällikkö
 
Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta
050 357 4432
anni.kuhalainen@pikassos.fi