Sosiaali- ja terveysministeriön myönteinen valtionavustuspäätös MONNI – Lastensuojelun monialainen kehittäminen Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla 2020-2022 -hankkeelle saatiin lokakuun alkupuolella. Rahoituspäätöksen mukaisesti hankeaika on 1.8.2020 – 31.12.2022, hanke käynnistyy nyt marraskuussa. MONNI-hankkeen hallinnoijana toimii Sosiaalialan osaamiskeskus Pikassos. Osatoteuttajina ovat myös Tampereen kaupunki sekä Etelä-Pohjanmaan maakunnan alueella SONet BOTNIA. Hankkeessa ovat mukana yhteistoiminta-alueen maakuntien kaikki kunnat,  tai sosiaalipalveluita tuottavat yhteistoiminta-alueet/ kuntayhtymät. Hankealueella on yhteensä 168 214 lasta.

Tervetuloa ylimaakunnalliseen maksuttomaan sosiaalihuollon juridiikkaseminaariin 5.2.2021 klo 9.30-15.30!

Tilaisuus on suunnattu Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Satakunnan toimijoille ja sen järjestämisestä vastaavat Pikassos ja Tampereen yliopisto. Aamupäivän asiantuntija-alustukset striimataan osallistujille ja iltapäivän työpajatyöskentelyt toteutetaan etäyhteyksin maakunnittain tapauskuvausten äärellä työskennellen ja keskustellen. Tilaisuuteen ovat tervetulleita sosiaalihuollon ammattilaisten ja opiskelijoiden ohessa myös monialaiset yhteistyökumppanit esimerkiksi terveydenhuollosta, opetustoimesta, rikosseuraamusalalta ja Kelasta sekä muut asiasta kiinnostuneet.

Juridiikkaseminaarin jatkumona toteutetaan etäyhteyksin erityisasiantuntijoiden paneelikeskustelu
17.2.2021 klo 12.00-14.00, missä tarkastellaan syvemmin juridiikkaseminaarin pienryhmätyöskentelyissä esiin nousseita haastavia lain soveltamisen tilanteita ja kysymyksiä. Tilaisuuksien ohjelma ilmoittautumislinkkeineen tässä. Ilmoittautumiset pyydetään 18.1.2021 mennessä. Valmisteluryhmä: Seija Junno, Kaisa Bragge, Heli Toroska ja Satu Loippo, Pikassos sekä Laura Kalliomaa-Puha ja Lasse Rautniemi, Tampereen yliopisto.

Pikassos ja yhteistyökumppanit järjestävät maksuttomia sosiaalialan ajankohtaiskatsauksia perjantaisin kello 9.00-9.30. Katso syyskauden ohjelma ja osallistumislinkki tästä. Katsaukset toteutetaan Teams-kokouksina. Lisätietoja saat Pikassoksen henkilöstöltä.

Tervetuloa kuulemaan ketjulähettitoiminnasta, joka nyt laajenee myös sosiaalipalveluiden väliseksi toiminnaksi: ”Ketjulähetti-toiminta yhteistyön vahvistajana” infotilaisuus 19.11.2020

Mitä ketjulähetti-toiminta on? Miten toimintaa voidaan hyödyntää laaja-alaisesti Pirkanmaalla?

Aika: Torstai 19.11.2020 klo 13–14.15 Paikka: Teams-yhteys.

Katso tarkempi ohjelma liitteestä. Ilmoittauduthan 16.11. mennessä oheisen linkin kautta: Ilmoittautuminen tästä linkistä. Järjestäjänä Pikassoksen väki yhdessä Perusterveydenhuollon yksikön kanssa.